Kun kattovuoto yllättää, mitä vaihtoehtoja on olemassa? Entä mitä asialle voisi tehdä jo ennakoivasti? Vaikka tilanne on vakava ja vaatii nopeaa toimintaa, oikeilla toimenpiteillä se hoituu kuntoon.
Kuinka vaarallinen tilanne kattovuoto on?
Kattovuoto on yksi pelottavimmista rakennuksen terveyttä koskevista uhkakuvista. Siihen onkin syytä suhtautua asian vaatimalla vakavuudella, sillä kosteusongelmat ovat riski sekä talon että sen asukkaiden terveydelle.
Kattovuodon vakavuutta punnittaessa merkitystä on kuitenkin sillä, kuinka suuresta vuodosta on kysymys ja kuinka kauan vuoto on ehtinyt jatkua. Vesikatteen alla oleva ehjä ja toimiva aluskate pysäyttää pienen vesimäärän etenemisen, jolloin vesikatteen paikkaus usein riittää tilanteen korjaamiseksi. Jos taas aluskate puuttuu talosta kokonaan, vesi pääsee suoraan rakenteisiin. Silloin tilanne voi muodostua nopeasti pahemmaksi.
Korjaustavan kannalta väliä on myös sillä, mistä vuoto on aiheutunut ja missä kohdassa se on. Joskus katto voi vuotaa yksittäisen heikon kohdan takia, vaikka koko katto ei ole huonokuntoinen. Vuoto saattaa ilmetä esimerkiksi piipun tai ilmanvaihtoputken kohdalla, jos pellityksissä ja tiivistyksissä on puutteita. Kattovuodon voivat myös aiheuttaa yksittäinen haljennut tiili, peltikatteen vuotava sauma tai katemateriaalin huono kiinnitys.
Tiivistys pysäyttää kattovuodon
Kattovuodoissa mahdollisimman nopea korjaaminen on tärkeää, jotta voidaan minimoida vesikatteen alle pääsevän veden määrä. Paikalliset vuotokohdat saadaan tehokkaasti paikattua tiivistämällä.
Tiivistäminen toimii hyvin niin katemateriaalin pienten reikien kuin saumojenkin paikkaamiseen. Puhdistetulle kattopinnalle levitetään ensin pohjustusaine. Sen kuivumisen jälkeen sivellään kerros tiivistysainetta, kuitukangas sekä uusi kerros tiivistysainetta. Näin muodostuu kestävä ja elastinen, kumimainen pinta, joka on heti vesitiivis.
Talviaikaiselle tiivistämiselle on myös olemassa oma tiivistysaineensa, jolla kattovuotojen paikkaaminen onnistuu -20 asteen lämpötilaan asti.
Lue lisää katon tiivistyksestä täältä ».
Säännöllinen huolto on tärkeää kattovuotojen ehkäisyssä
Puolivuosittaisen kattohuollon merkitystä ei voi liikaa korostaa tässäkään yhteydessä. Sen avulla kattovuotoja aiheuttavat viat katolla pystytään havaitsemaan hyvissä ajoin eikä vasta siinä vaiheessa, kun vesi näkyy jo tummana läiskänä sisäkatossa.
Suunnitelmallisen huollon ansiosta katto luonnollisesti pysyy myös paremmassa kunnossa, jolloin vuotoja ei niin todennäköisesti pääse syntymään. Jo säännöllinen katon puhdistus vähentää vuotojen riskiä, ja tarvittavin väliajoin tehty maalaus, pinnoitus tai suoja-ainekäsittely auttavat kattoa kestämään erilaisia rasituksia.
Lue lisää peltikattojen ja tiilikattojen huollosta.
Kattoremontti viimeisenä vaihtoehtona vuotavalle katolle
Jos kattovuodot ovat toistuvia eikä kyse ole vain yksittäisistä ongelmakohdista, kattoremontti on tilanteen korjaamiseksi järkevin vaihtoehto. Myös tilanteissa, joissa katto on ehtinyt vuotaa jo pitkään ja kosteutta on alemmissa rakenteissa, kattoremontti on usein ainoa tapa saada rakennus taas terveeksi ja turvalliseksi.
Lue artikkelistamme, mitkä muut merkit kertovat kattoremontin tarpeesta.
Vuotaako kattosi? Pyydä meidät apuun
Teemme katon tiivistykset pitävästi ja nopealla aikataululla. Samalla voimme arvioida kattosi kunnon ja suurempien toimenpiteiden tarpeen.
Soita meille numeroon 050 919 5071 tai varaa katon tarkastus tästä.
Tutustu myös näihin blogiartikkeleihin:
Katon läpivientejä kannattaa pitää silmällä
Peltikaton korjaus ja paikkaus – kannattaako se?
Kattojen yleisimmät vuotokohdat ja niiden korjaus
Kattovuodot kuriin pakkasellakin